Niin se aika vaan lentää - minun pikku pentuni on jo 5 kuukauden ikäinen!
Terveysrintamalla on sujunut jo hieman paremmin, vatsa on kestänyt ilman vakavia oireiluja ja hampaatkin ovat alkaneet puhjeta normaalisti. Sen verran alkutaipaleen toilailut kuitenkin näkyvät, että toisessa yläkulmahampaassa - siinä mikä operoitiin - on kiillevaurioita jo näkyvissä. Katsotaan nyt millainen hammas sieltä kokonaisuudessaan tulee, mutta toivottavasti vauriot eivät vaadi sen suurempia toimenpiteitä tai haittaa normaalia eloa.
Lisäksi raskas elämän aloitus näkyy Helgan pienessä koossa, sillä pahimmassa sairastelukierteessä kasvu pysähtyi pitkäksi aikaa. Kuulemma luonto ottaa omansa takaisin ja kyllähän Helga onkin pyrähtänyt nyt kasvussa valtavasti, mutta tiedä sitten. Koiran koko on tällä hetkellä pienin huolistani, kasvakoot juuri sen kokoiseksi mitä kasvaa. Jos Helga haluaa olla saksalainen kääpiö niin olkoot!
Muuten me ollaan tehty Helgan kanssa juuri niitä asioita, joita olen aina halunnut pennun kanssa tehdä. Ollaan tottisteltu, tehty jälkeä, tutustuttu maailman ihmeellisyyksiin ja ennen kaikkea nautiskeltu elämästä ja toistemme seurasta. Minä niin kovin tykkään tuosta pienestä <3 Ja vaikka itse näen Helgan edelleen ihan pienenpienenä koiravauvana, niin karu todellisuus herätti kun maalimiehemme totesi, että purutreenit aloitetaan rättileikkien merkeissä ihan tässä lähiviikkoina, heti kun saadaan viimeisetkin pysyvät hampaat suuhun. Hui! Nyt kun on muutaman kuukauden viettänyt kentän laidalla katsellessa muiden treenejä ja kysellessä hölmöjä, tuntuu kynnys hypätä itse puikkoihin aika hurjalta. Tuntuu, että voisin viettää vielä vuoden treenejä seuraillen ja siltikään en voisi sanoa ymmärtäväni lajia nimeltä suojelu yhtään pintakerrosta syvemmältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti