Mäkilän laumassa on viime aikoina sairastettu oikein koko rahan edestä. Tuntuu, ettei tässä muuta ehdi tekemäänkään kuin käymään töissä, hoitamaan kipeitä koiria ja saamaan huutia töissä, kun tosiaan hoitaa niitä kipeitä koiria. Huoh. Eikö työehtosopimuksiin voisi jo kirjata, että koiran sairastaminen on yhtälailla hyväksytty poissaolon syy kuin lapsenkin sairastaminen?
Putki alkoi sillä, että yksinollessaan 8 viikkoinen Helga oli jotenkin onnistunut poistamaan itseltään kaksi alaetuhammasta. Eläinlääkärin kanssa tuumattiin, että koska hampaat olivat lähteneet tosi siististi, ei lähdetty ikeniä kuvaamaan ja avaamaan. Katsottiin, että anestesian riskit olivat hyötyyn nähden liian suuret - mikäli pysyvät etuhampaat tulisivat jotenkin vaurioitumaan, niin olkoon niin.
Sitten ei mennyt kauaakaan, kun eräänä kauniina mutta tuulisena päivänä treenasin Rockyn kanssa kiekkoa pihalla. Olin heittänyt pitkän heiton ja koira oli jo hypyssä, kun tuuli nappasikin kiekosta ja lennätti sen sivuun. Ja koira tietysti yritti ilmalennon aikana kopin saadakseen kääntyä rajusti - sillä seurauksella, että laskeutui ryminällä suoraan selälleen alas ja heitti vielä pari kuperkeikkaakin kaupan päälle. Se ohikiitävä hetki, kun tuo laskeutuminen tapahtui, tuntui yhdeltä elämäni pisimmistä hetkistä. Sydän jätti ainakin muutaman lyönnin väliin ja olin varma, että nyt murtui luita. Onneksi ei kuitenkaan ja Rocky ei tuntunut olevan millänsäkään. Varmuuden vuoksi halusin kuitenkin käydä tsekkauttamassa koiran kunnon fysioterapiassa ja siellähän sitten selvisi, että lannerankaa ympäröivät lihakset ja vasen lapa olivat jumissa ja kipeitä eli selvästi saaneet kovan tällin. Ei muuta kuin laserhoitoa ja kuntoutusohjeiden kera kotiin parantelemaan.
Samalla kertaa, kun Rockya hoidettiin, vein Helgan varmuuden vuoksi eläinlääkärille, kun mielestäni sen yläsilmäluomet näyttivät kummallisen paksuilta. Eipä mikään ihme, sillä lääkäri hetken aikaa kopeloituaan sai luomista paksua mätää ulos. Tuomiona juveniili selluliitti ja hoitona kymmenen päivän antibiootti sekä ahkera luomien puhtaana pitäminen.
Sitten saapui juhannusaatto. Juuri olimme lähdössä terassille, aurinko paistoi, rento fiilis ja elämä hymyili. Jostain syystä mulle tuli tosi vahva olo siitä, että ennen lähtöä pitää katsoa Helgan suuhun. Ja mitä sieltä löytyikään? Murtunut yläkulmahammas. Ja siis ei mitenkään pikkuisen haljennut, vaan suurin osa hampaasta kadonnut ja kaksi ohutta, heiluvaa soiroa ikenen sisälle asti haljenneena jäljellä. Ei muuta kuin armoton eläinlääkärin metsästys päälle ja loppujen lopuksi pääsimme illalla päivystävän kunnaneläinlääkärin vastaanotolle kahden minuutin ajaksi, kun lekuri ähkyssä olevan hevosen ja tukehtuvan koiran hoidon välissä heitti meille kipulääkettä, jotta selviäisimme viikonlopun yli.
Juhannuspyhien jälkeen tiistaina Helga sitten operoitiin. Ien oli ollut täynnä siruja, mutta ne onneksi saatiin kaikki pois. Eläinlääkäri yritti parhaansa mukaan varoa pysyvän kulmahampaan alkua, mutta aika vain näyttää onko vahinkoa sattunut ja minkälaista. Kotiin palauduttiin suuhuuhteen, kipulääkkeiden ja tikkien kera. Kauhulla mietin, miten ihmeessä saisin noudatettua ehdotonta ukaasia siitä, että pentu ei saisi 1-2 viikkoon pureskella mitään kovaa.
Tuo kauhuni jäi lyhytaikaiseksi, sillä jo kahden päivän jälkeen Helga oli taas kipeä. Kun se oksensi aamulla ruokansa ulos, en ollut vielä hirveän huolissani. Kävin kaupassa ja palatessani takaisin ei Helga enää suostunut syömään, ripuloi, oksensi ja oli täysin veltto. Ei muuta kuin koira salamana autoon ja klinikalle Helsinkiin. Labrakokeissa natriumarvot olivat matalalla, mutta muuten kaikki ok, joten ilmeisesti jollakin eläinlääkärireissullaan Helga oli onnistunut tartuttamaan itseensä jonkin vatsataudin. Hätä oli todellinen, kun pentu meni koko ajan huonompaan kuntoon; esimerkiksi eläinlääkärissä ollessa sen sai todella ravistella hereille. Seuraava yö oli hirvittävä, mutta siitäkin loppujen lopuksi selvittiin. Varovaista nesteytystä, pahoinvoinninestolääkettä, mahasuojalääkettä, ravintolisägeeliä ja todella varovaista ruokkimista jatkamme edelleen. Pahin taitaa kuitenkin olla jo ohi ja Helga on taas hetkittäin oma itsensä, vaikka todella väsynyt on vieläkin.
Nyt olen tilannut parempaa tuuria tämän lauman elämään. Toivottavasti sairastelut olisi nyt vihdoinkin sairasteltu ja pääsisimme nauttimaan normaalista, tylsästä arkielämästä.
