Kohta, ihan kohta meidän laumassamme tassuttelee yksi karvakorva enemmän. Ihanaista, harmaata hurmuria olen päässyt tapaamaan nyt jo kolmesti ja koko ajan tuntuu enemmän siltä, että juuri tuo pieni karvakasa kuuluu meille. Tänään pääsin mukaan pentujen ensimmäiselle eläinlääkärikäynnille, iso kiitos kasvattajalle siitä! Oli hienoa päästä näkemään, kuinka rohkeasti pentu lähti heti tutkimaan eläinlääkärin tiloja, ei välittänyt liukkaista tai epätasaisista pinnoista (mm. lekurin varastohuoneen hyllyille ja työkalupakkien päällehän pienen pennun piti ehdottomasti itsensä kammeta), palautui silmänräpäyksessä ikäväntuntuisesta sirutuksesta ja hakeutui aktiivisesti ihmisten lähelle ja käsiteltäväksi. Puhumattakaan tietysti kaikesta siitä koulukiusaajahengestä, millä pentu mukeloi sisaruksiaan. Ja ah siitä ahneudesta millä pentu syö!
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kaikki pennut tuossa pentueessa ovat yhtä reippaita ja hienoja. Mutta jotenkin sitä katsoo sitä omaa pentua vaaleanpunaisten linssien läpi ja ajattelee, että meille kyllä tulee se kaikista hienoin <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti